Gurmee.net

View Original

Helppo vuohenjuustokana

Muistelin, että minun veli tyttöystävineen teki meidän Rukan reissulla tällaista vuohenjuustokanaa mikä oli ihan älyttömän hyvää, mutta simppeli valmistaa. Pienen mokan tein valmistuksessa ja laitoin vuohenjuuston kanan päälle heti alussa, kun näin jälkikäteen muistellen Henkka ja Heini laittoivat juustot päälle vasta loppuvaiheilla. Onni onnettomuudessa, vuohenjuustoa jäi myös kanan päälle ja osa siitä suli kerman joukkoon muodostaen herkullisen kastikkeen. Tätä ei siis voi sössiä!

Helppo vuohenjuustokana


Ainekset

  • kanan rintafileitä (1 per ruokailija)

  • kermaa (n. 0,5 dl per file)

  • vuohenjuustoa (sitä mikä on rullassa, missä on "kitti" ympärillä, niin että riittää siivu per file)

  • cayennepippuria

  • suolaa

  • paprikajauhetta

  • (mustapippuria)

  • Kookosöljyä (tai esim. oliiviöljyä / voita) fileiden paistamiseen

Valmistus

  1. Paista fileitä öljyssä pannulla kunnes niiden pinta saa kauniin kullanruskean sävyn. Laita esipaistetut rintafileet (voideltuun) vuokaan vierekkäin. Ripottele niiden päälle (itse ripottelin molemmin puolin) hieman cayennepippuria, paprikajauhetta ja pikkuisen suolaa.

  2. Lado sitten vuohenjuustot fileiden päälle (tai jos et halua että juusto sulaa niin paljon, lisää nämä vasta kun fileet alkavat olla kypsiä) ja lorauta kermaa fileiden päälle ja väliin.

  3. Paista uunissa 200°:ssa kypsiksi. Voit rouhia valmiiden fileiden päälle hieman mustapippuria jos haluat.

Tämä ohje on ihanan helppo ja sitä voi skaalata vaikka miten paljon ruokailijoiden määrän mukaan.

Kanan kanssa syötiin couscousia. Suomenkielisessä käännöksessä luki, että couscous ensin huuhdellaan ja sitten höyrytetään jne. mutta minäpä luin alkuperäistä saksankielistä ohjetta paketin kyljestä ja siinä sanottiin että couscous voidaan keittää vedessä tai maidossa. Maito kuulosti heti täyteläisemmältä. Laitoin n. 250 g couscousia n. 5 dl:aan maitoa, kiehautin ja annoin kypsyä matalalla lämmöllä sen jälkeen kunnes maito oli imeytynyt. Hieman suolaa ja voita (!) joukkoon ja tästä tuli ihana lisäke.

Karppaajat voisivat hyvin vaihtaa couscousin (joka on siis ihan vehnätuote) esim. proteiinirikkaampaan quinoaan. LCHF-ruokavaliota seuraavat puolestaan voisivat syödä tämän kanssa esim. höyrytettyä parsakaalia tai kukkakaaliriisiä.