Gurmee.net

View Original

LCHF snack

Tällä kertaa tällainen ihan lyhyt ruokavinkki. Ajattelin taas lähteä karsimaan sokeria ruokavaliosta, mikä on helpommin sanottu kuin tehty. Olen lievästi sanottuna "sokerinarkki" ja sen käytön suhteen aika ääripäiden ihminen. Joko syödä puputan kaikkea sokeripitoista hullun kiilto silmissä tai sitten olen totaalikieltäytyjä. Kaikki välimuodot tahtovat aina ennen pitkää ryöstäytyä käsistä.

No. Mitäpä sitten puputtaa kun makeanhimo iskee eikä ole kuitenkaan minkään varsinaisen ruuan aika?

Muistin tänään yhden suurimmista lemppareistani: pähkinät ja hyvä sinihomejuusto. Ahh... Kaikkein suurinta herkkua ovat - siis minun makuuni - pekaanipähkinät ja Castellon (luomu) sinihomejuusto joka on ihanan kermainen. Tänään ei kotoa löytynyt pekaanipähkinöitä (eikä tuo ulkona ropiseva kaatosade houkuttele kauppareissulle) joten vaihdoin ne terveellisiin aivo- eli saksanpähkinöihin. Oikein hyvää ja minusta myös hyvä idea tarjottavaksi esim. illan istujaisten lomassa. Vähemmän tiukkiksille voi myös tarjota tietty niitä viinirypäleitä, päärynää, tai muita hedelmiä juuston seuraksi.

Tämä on muuten erinomainen esimerkki LCHF-ruokavalioon sopivasta välipalasta.Herkkua viikonloppua kaikille!