Aloittelijana ampumassa
Nyt ollaan mielenkiintoisen ja todennäköisesti vahvojakin tunteita herättävän aiheen äärellä. Olen itse ollut vielä muutama vuosi sitten vahvasti asevastainen, mutta reilu 5 vuotta sitten aloin keskustella aseista ja ampumaharrastuksesta entisen kollegani kanssa, joka harrastaa ampumista. Näissä keskusteluissa parasta oli avoimmuus. Minä en syyllistänyt häntä asemyönteisyydestä, eikä hän minua asevastaisuudesta. Sain kysellä niin paljon kuin sielu sieti ja pää keksi. Kumpa nykyään olisi enemmän tällaista avointa, ei toimitsevaa, keskustelua missä molemmat voivat kysellä ja kuunnella. Siitä seuraa aina jonkin laista oppimista ja oman ajattelun avartumista, puolin ja toisin.
Omat mielikuvani aseista ovat liittyneet väkivaltaan ja hulluun ammuskeluun niin leffoissa kuin ihan todellisuudessakin, kuten esim. koulusurmissa. Siis ihan kamaliin asioihin.
Täytyy sanoa, että ajatus ampumaradalle lähdöstä oli vielä viisi vuotta sitten tosi kaukainen. Mielessä pyöri lähinnä, mitä kamalaa siellä voisi käydä, miten satuttaisin itseni jotenkin rekyylin vuoksi tai vähintään että miten muut naureskelisivat minulle koska osaamiseni on nolla. Mikään näistä peloista ei ole toteutunut. Radat eivät ole muistuttaneet salaseuroja, eivätkä ohjaajat ja muut osallistujat ole olleet hämäriä tai pelottavia tyyppejä ;)
Turvatoimet mintissä
Muutama vuosi sitten kävimme sitten kollegani kanssa yhdessä ampumaradalla. Halusin nähdä ja kokea mistä on käytännössä kysymys, kun joku Suomessa kertoo harrastavansa ampumista. Ensimmäinen asia, mikä on ollut itselle tosi tärkeä huomata, on turvatoimien Säntillinen noudattaminen. Millä alueilla saat liikkua, miten kutakin asetta saa käsitellä ja kuten tänä viikonloppuna opin, pienikin virhe turvatoimien noudattamisessa johtaa tyypillisesti välittömästi radalta poistamiseen. Sääntöjen tiukkuus riippuu ymmärtääkseni lajista, esim. toiminnallinen ammunnassa vs. metsästysammunnassa sääntöjen “kireyssäädin” voi olla hieman eri asetuksilla.
Tähän mennessä olen keskustellut aseista jo useamman harrastajan kanssa ja yksi mielenkiintoinen näkökulma sääntöjen todella täsmälliseen noudattamiseen on myös se, että pienikin rike “siviilissä” eli ampumaradan ulkopuolella voi johtaa aseluvan menettämiseen. Itse en tätä tiennyt aiemmin. Tähän mennessä yksikään tapaamani harrastaja ei ole ollut valmis tätä riskeeraamaan ja oma tuntumani onkin, että tämä harrastajaryhmä saattaa olla Suomen lainkuuliaisinta kansaa.
Tähdätessä löysin 100% fokuksen. Kuva: © Aleksi Lumme (instagram: @thepleksi)
Aloittelijana ampumassa
Sain tänä viikonloppuna mahdollisuuden lähteä muutaman vuoden jälkeen uudelleen ampumaradalle. Tällä kertaa Sipoon ampumaseuran ulkoradalle. Oppaana ja ohjaajana viikonloppuna oli Aleksi Lumme, jonka kirjan Metsästä luin hiljattain, sekä Marko. Aleksin suhtautuminen ampumaharrastukseen ja metsästykseen resonoivat yllättävän paljon ja löysin kirjaa lukiessa paljon yhtymäkohtia ajattelumalleissamme, vaikka harrastuksistamme ei tällä hetkellä ainakaan sen kummemmin löydä yhtymäkohtia. Tämä onkin kiinnostavaa, että ei tarvitse harrastaa samoja asioita tai elää samankaltaista elämää, että ajatukset voisivat olla samankaltaiset. Se on mielestäni asia, mikä kannattaa pitää mielessä aina :)
Varaudu siihen, että kaikenlaisia tunteita voi nousta pinnalle
Seurueeseemme kuului tänä lauantaina kolme naista ja kaksi miestä. Kun tapasin muut Sipoon ampumaradalla, oli hyvä keskustelu jo käynnissä, mutta et ehkä heti arvaisi mistä. Keskusteltiin nimittäin tunteista. Ensimmäiselle ammuntakokeilulle lähtö oli herättänyt matkalla radalle melko voimakkaitakin tunnereaktioita osalla osallistujia. Minusta oli hienoa, että näistä tunnereaktioista sai siinä puhua vapaasti ja että kokeneemmat harrastajat kuuntelivat ja kyselivät, jotta saimme sovittua esim. mistä aiheista ja millä tavalla ampumiseen liittyen haluaisimme ryhmänä päivän aikaan puhua. Sovimme mm. että emme puhu tällä hetkellä käynnissä olevasta sodasta, koska se olisi todennäköisesti johtanut voimakkaampiin tunnereaktioihin ja kokeilusta olisi jäänyt ihan erilainen fiilis.
Tilanne olisi varmasti ollut kovin erilainen vielä viime vuoden puolella, mutta Putinin käynnistämä sota Ukrainassa on kyllä muuttanut tilannetta vahvasti. Siinä missä aiemmin olisimme varmasti lähteneet tutustumaan ammuntaan puhtaasti harrastuksena, oli nyt varmasti jokaisen mielessä ainakin käväissyt jonkinlainen puolustautumisteema, niin minullakin. Itselläni on myös viime vuosina nostanut päätään ajatus metsästysharrastuksen aloittamisesta jossain muodossa. Tämä ei ole itselleni aivan helppo aihe, mutta voin palata siihen tarkemmin joskus myöhemmin. Paljon tunteita ja ajatuksia tuo kuitenkin voi nostaa pintaan, yllättäenkin. Tämä on siis hyvä tiedostaa, jos ja kun radalle ensi kertaa lähtee, ja asiasta on minusta hyvä keskustella etukäteen, että tilanne on sellainen, että on ok olla siinä tunteiden kanssa ja tarvittaessa vaikka poistua paikalta kokonaan tai tilapäisesti.
Tunneskaalan toisessa päässä: meillä oli aivan mahtava meininki tällä seurueella ja aika meni kuin siivillä. Aina kun joku sai savikiekon rikki, seurasi siitä aplodit ja kannustus muilta. Tämä oli minusta muutenkin todella hyvän suunnittelun tulosta. Aleksi ja Marko - kurssin järjestäjät - olivat miettineet, miten aloittelijoita motivoidaan. Metalliset taustat, joista osuman sattuessa kuuluu selkeä kilahdus, sekä rikki poksahtavat savikiekot ovat ihmismielelle hyvin palkitsevia. Emme myöskään asettaneet kohteita liian kauas, vaan etäisyydelle, mistä meidän oli realistista osua niihin. Ehkä nämä vahvat ilon fiilikset osumien tullessa sekä hyvän huumorin siivittämä päivä tulivat vähän yllätyksenäkin itselleni. Meillä varmasti osui myös jotenkin koko porukan henkilökemiat mukavasti yhteen. Jokainen paikalla otti tilanteen ja välineet tosissaan ja vakavasti, mutta tunnelma oli kevyt ja iloinen.
Naama, kun osuu napakymppiin ekalla yrityksellä ;) Kuva © Aleksi Lumme
100% fokus
Mikä itselleni on eniten näiden kahden kokeilun perusteella ampumaharrastuksessa kolahtanut, on se 100% fokus mikä mieleni valtaa siinä tilanteessa. Ehkä vastaavaan pääsee joskus hyvässä flowssa esim. töissä tai harrastuksissa, mutta kun ladattu ase kädessä tähtää maaliin, tasaa hengityksen ja koittaa huolehtia omasta hienomotoriikasta niin että linja säilyisi, on oma fokus jotan sellaista, mitä varmaan mediaatioissa toivoisin saavuttavani. Tämä voi kuulostaa aivan pähkähullulta, mutta omalla kohdallani näin on käynyt nyt systemaattisesti, vaikka harjoituspäiviä on toki takana vain kaksi. En varmasti aloittaisi ampumaharrastusta “meditaatioperustein”, mutta tämä oli ilmiö, jota en myöskään ollut osannut odottaa, enkä ollut koskaan kuullut kenenkään harrastajan puhuvan tästä. Aleksi Lumme kuitenkin kirjoittaa jostakin samankaltaisesta kirjassaan Metsästä. Huomasin myös hengityksen vahvan linkin osumatarkkuuteen. Sillä on eroa painaako liipasinta keuhkot tyhjänä vai täynnä. Kysymys on siis mielen ja kehon yhdenaikaisesta kuuntelusta ja kontrollista. Itse tunnistan tästä paljon samaa kuin mindfulness- tai meditaatioharjoitteissa joita teen. Ymmärrän täysin miten oudolta tämä voi kuulostaa, mutta tämä on oma kokemukseni. Ja tämä siis tilanteessa, missä tähtään savikiekkoon. Paintball olisi jotain ihan muuta. Tai vaikkapa toiminnalliset ammuntalajit, jotka eivät tunnu lajilta jota haluaisin ainakaan tässä kohtaa elämääni kokeilla.
Mansplaining
Ammuntaharrastus on ollut aiemmin vahvasti miesten laji. Viime vuosina naisten määrä ammuntalajeissa on kuitenkin lähtenyt nousuun. Ampumaradoilla voi kuitenkin edelleen kuulemani perusteella törmätä myös saleiltakin tuttuun “mansplaining” -ilmiöön. Ilokseni tähän saakka kaikki kolme ohjaajaa ovat osoittaneet nämä pelot toistaiseksi turhiksi. Minusta on tärkeää käydä selkeästi läpi turvallisuuteen ja aseiden käsittelyyn liittyvät asiat. Aivan kuten haluaisin tietää esim. miten mitä tahansa muuta potentiaalisesti vaarallista laitetta käyttäessä, miten se toimii, mitä kannattaa ja mitä ei kannata tai saa tehdä. En kuitenkaan haluaisi, että asiaa selitettäisiin minulle kuin lapselle, ja vieressä olevalle miehelle eri tyyliin. Aleksi ja Marko kertoivatkin, että heidän kokemuksensa mukaan naiset ovat itseasiassa usein parhaita oppilaita, sillä emme saavu paikalle egot valmiiksi pönkitettyinä ja valmiina kolhiintumaan. Sen sijaan naiset tyypillisesti kuuntelevat ohjeet ja noudattavat niitä. Niin yksinkertaista. Tarviiko naiselle esittää asia monitahoisemmin ja kaunokielisemmin kuin miehelle? Ei. Tarvitaanko pinkkikahvaiset aseet (vrt. rautakauppojen pinkit “naisten työkalut”), jotta ymmärrämme, miten ne toimivat? Ei. Yksinkertaiset, selkeät ohjeistukset tännekin, kiitos. Tässä ovat kaikki minua ohjanneet miehet onnistuneet täydellisesti ja olen siitä kiitollinen.
Rikkoontuneita savikiekkoja. Kuva © Aleksi Lumme
Millaisilla aseilla ammuttiin?
Oli itseasiassa vähän hauskaakin, että aloittaessa meistä osa mielsi aseet (ihan sama millaiset) samaan kategoriaan kranaattien kanssa. Ei siis kovin kummoista tietotaitoa niiden erottamiseen tai käyttötarkoituksiin, saatika että olisimme osanneet tehdä sellaisen vaarattomaksi jos olisimme törmänneet sellaiseen “kadulla”. Minusta olikin tärkeä huomio Aleksilta, että on hyvä tietää miten voi varmistaa, että jokin ase on vaaraton.
Kuva: (c) Aleksi Lumme
Aloitimme pienirekyylisistä aseista:
pienoiskivääri, Sako P534, kaliiberi .22
metsästyskivääri äänenvaimentimella, Tikka M55, kaliiberi 308
järeämpi metsästyskivääri, kaliiberi 30-06
Pienoiskiväärin potkua en edes huomannut. Metsästyskivääreistä järeämpi kuulosti jotenkin tosi hurjalta, kun vierestä seurasi, mutta kun asetta käytti itse, ei ääni tuntunutkaan niin isolta. Potku tuntui jo enemmän, mutta silti se oli erittäin siedettävä eikä tuntunut pahalta. Tällaisesta “järeämmästä” kivääristä kertoi yksi osallistujista, että hänelle oli nuorempana aina sanottu, että tämä on miesten ase, ei naisena kannata kun se “potkii niin paljon”. Huoh. Testasimme kaikki nämä eri kiväärit läpi eikä ketään haitannut nuo potkut. Jos siis joku joskus sanoo, että ei kannata tätä kun olet nainen, älä usko sitä ennen kuin olet itse testannut.
Ensimmäisellä ammuntarata kokeilullani harjoittelimme käsiaseilla joten kivääri oli minulle uusi tuttavuus ja pidin siitä todella paljon. Tähdätä pystyi kaikessa rauhassa ja pointti oli itselleni ainakin vahvasti tarkkuudessa, mikä tuntui motivoivalta ja jopa koukuttavalta.
Seuraavaksi siirryimme testaamaan haulikoita:
pumppuhaulikko punapistetähtäimellä, remington cal 12
Tämän haulikon tähtäin oli minusta erityisen “kiva”. Molemmat silmät auki, jotenkin oudosti tähtäimen “läpi katsoen”, punainen piste ikäänkuin ilmestyi taustalla näkyvään maisemaan. Kyseessä ei kuitenkaan ollut infrapunatähtäin. Haulikko näytti omaan silmääni jo huomattavasti pelottavammalta vehkeeltä, mutta jälleen kerran, selkeä ohjeistus, turvaohjeet ja asianmukainen käsittely tuovat varmuuden kokeiluun.
Viimeisenä kokeilmme käsiaseita:
puoliautomaattipistooli 9mm
pienoisrevolveri Smith & Wesson, kaliiberi .22
Näistä kahdesta huomasin, että todella pidin tuosta “Lucky Luke” -tyylisestä pienoisrevolverista. Sillä oli helppo tähdätä, mittasuhteiltaan omaan käteeni sopiva.
Pakko sanoa, ettei näiden esimerkkien kaliiberit ym. kerro itselleni edelleenkään juuri mitään, mutta useamman erilaisen aseen kokeilussa olikin kiinnostavaa se, että sieltä alkoi aika nopeastikin erottua omat suosikit.
Marko opastamassa puoliautomaattipistoolin käytössä. Kuva © Aleksi Lumme
Ei kiirettä!
Täytyy muuten mainita vielä, että oli kullanarvoista, että olimme saaneet käyttöömme kokonaisen radan, eli paikalla ei ollut muita kuin meidän viiden hengen seurueemme. En tiedä miten tällainen yleensä onnistuu, mutta oli todella vapauttavaa saada kokeilla ja edetä aivan omaan tahtiin, kaikessa rauhassa. Tästä jälleen kerran pisteet meidän harjoituksemme järjestäjille Aleksille ja Markolle. Tämä oli kokemuksena kaikin puolin positiivinen enkä edes yrittämisen jälkeen keksinyt mitään, mitä olisin halunnut tehdä toisin. Paitsi ehkä varannut vielä enemmän aikaa ;)
Tämä kirjoitus ei ole sponsoroitu, enkä tiedä tiesikö kukaan paikalla olleista, että edes pidän omaa blogia. Halusin kuitenkin jakaa kokemuksen, koska se toi itselleni iloa ja samalla tässä maailman tilanteessa jonkin pienen pienen siivun mielenrauhaakin jollain tasolla. Olen omalta osaltani päättänyt, että haluan ymmärtää ja osata aseiden vastuullista käsittelyä ja kenties jatkaakin tämän lajin parissa jossain muodossa. Toivottavasti kirjoitus herättää jotain ajatuksia sinussakin :)
Kysymyksiä / ajatuksia/ kommentteja?
Toivoisin, että jos sinulla herää kysymyksiä tai kommentteja tai vahvoja tunteita tähän kirjoitukseen liittyen, että kysyisit ne kommenteissa tai minulta suoraan meilitse hanna@gurmee.net. Vastaan kysymyksiin mielelläni ja avoimesti sikäli kuin osaan ja pystyn. Toivoisin, että vaikka tämä voi aiheena olla monille tosi negatiivisiakin reaktioita herättävä, kuten itsellenikin aiemmin, että kommentit ja kysymykset pidettäisiin asiallisina. Lupaan myös vastata jokaiseen ajatuksella ja asiallisesti. Minusta avoin keskustelu ja ajatustenvaihto on tässä erityisen kiinnostavaa, koska itsekin olen aiheeseen tässä vasta tutustumassa ja siten myös itse pohdiskelen paljon eri näkökulmia ja kysymyksiä.
