GURMEE.NET

Est. 2009
“Kaloreita ei kannata tuhlata sellaiseen mistä ei tykkää.”
- isoisäni

SUOMEKSI
IN ENGLISH

Nuottamuikkunen, Ruka

Nuottamuikkunen, Ruka

Joku teistä saattaa muistaa miten noin vuosi sitten hehkutin Rukalta löytynyttä kalaravintolaa nimeltä Kalakeidas. En ole koskaan missään saanut niin hyviä (neula)muikkuja kuin Kalakeitaalla, enkä siksi malttanut odottaa, että tämän kevään reissullamme pääsisimme taas Kalakeitaalle herkuttelemaan. Ravintolan ruoat olivat myös meidän pikkuneidin suurherkkua ja silloin 1-vuotias neiti pistelikin paistettuja muikkuja suihinsa uskomattomalla vauhdilla. Kalakeidas löytyi samalta paikalta kuin ennenkin, mutta nimi oli vaihtunut Nuottamuikkuseksi. Olimme silti luottavaisin mielin ja arvelimme ravintolan vain vaihtaneen nimeä.

Vanhasta omistajasta ja viime kerran tunnelmasta ei kuitenkaan ollut tietoakaan. Meidät otti kyllä ystävällisesti vastaan tarjoilija, mutta valitettavasti tarjoilijalta puuttui sekä karisma, että ammattimaisuus. Usein jos ei ihan ammattitarjoilijan tasolle "teknisesti" yltäisikään, voi tarjoilijan karisma korvata paljon, mutta ei tässä tapauksessa. Alkuun meinasi nousta jopa pieni pakokauhu, tuli sama fiilis kuin joskus ulkomailla kun on tajunnut astuneensa kunnon turistirysään eikä enää näy ulospääsyä... Ja niinhän meille oikeastaan kävi.

Nuottamuikkusessa ei hinta kohtaa laatua. Hinnat ovat entistä, Kalakeitaan tasoa, mutta ruoka ja sen laatu eivät sinne päinkään. Ravintolan henki ei ollut entisensä sekään. Ruokailimme kolkossa tilassa jossa taustamusiikkina "soi" jokin radion keskusteluohjelma. Jos siis Rukalle olette lähdössä niin menkää muikkuja syömään ennemmin Riipiselle, sieltä taitaa löytyä Rukan parhaat muikut.

Tilasin alkupalaksi blinin. Tämä lättänä ei valitettavasti ole bliniä nähnytkään. Pieni, mauton, littana lettu ja viereen sutaistut lisukkeet.Pääruoaksi tilasin muikkuja. Ihan mukiinmenevän makuista ja muusikin oli ihan maukasta, mutta kun illan odotukset olivat jollain aivan eri levelillä, ei voinut kuin pettyä.

Jälkiruokalista oli sekin aika mielikuvitukseton ja tilasin sitten jäisiä karpaloita hunaja-kinuskikastikkeella. Makuelämys ja ruokailukokemus oli sama kuin jos olisin kotona kaatanut pakastepussista karpaloita lautaselle ja lorauttanut valmista kinuskikastiketta päälle. Ihan jees, mutta törkeän ylihintaista tässä ravintolakokemuksessa. Jotkut uskallikot meidän seurueestamme ottivat jälkiruoaksi "kuusamon kahvin" tai joku sen tapainen se oli nimeltään. Kahvia jossa oli pohjalla leipäjuustoa. Itse en uskaltanut edes maistaa seurattuani muun seurueen ilmeitä. Ilmeisesti ei niin kovin suuri herkku.

Summa summarum: En voi suositella Nuottamuikkusta oikein millään perusteella ja suren Kalakeitaan katoamista. Parhaat muikut löytyvät Rukalla tästä edespäin Riipiseltä.

Marenki-sitruunarulla

Marenki-sitruunarulla

Amerikkalaiset kookospannarit

Amerikkalaiset kookospannarit